Voe että maalla on sitte mukavoo! Kun pääsin mökille, pistin tossut jalkaan, koppasin koeran mukkaan ja myöhä lähettii juoksemaa iha omala porukala. Isukan koera ol ihan ihmeissää, että mittee ihmettä, tuo neitone se ei ou minuva käönä juoksuttamassa sitte viime kesän.  Olipa sulosta juosta koeran kans. Mukava jutella jollekki, samaha tuo onko se ihmine vae elukka, ussein kuuntelemise ja versinki vastoomisen taso on sammoo luokkoo. Rauhallista peekoota hölökytettii mänemää. Minä esitin koerale muutaman kerran monookin näötelmästä Yhä pimenevä talo. Eipä tuo mittää virkkana, koera. Tais olla hämmästyny ja hämmentyny tulkinnasta, ku ei mittää sanona. Mikäs siinä, passooha sitä tuolleenki tehhä, juosta ja pölöttöö monolookia vaikka sitte koerale tai metsän puile, jos koera on kotona.

Juttelin minä koerale muutaki, semmosta smool tookkia ja kyselin kuulumiset, että uottaako hää jo kovasti hirvemmetästyksen alakua. Tuntuha tuo uottava. Mikäli osasin häne läähätystä tulukita oikein. Mukava elukka tuo isukan koera. Antaa minu puhua mitä puhun eikä häeriinny vaekka hiljoo oltas. Toesin ku immeiset. Aena pitäs olla turpoosa aokomassa vaekkei mittää asioo oliskaa. Rasittavvoo. Hiljasuutta pliis! Ol multa vissiin vastareaktio tuolle seminaarille, sielä sitä metakkata piisas. Välilä oekein korvii koski ku joku porukka oekein äety nauramaa. Mitä lie nii hirmu haoskoo ollu että pit tuola tavala alakoo hirnuva. Piäasia että ol haoskoo, vae mite se män. Itelä nyt ei nii hirmu lystiä olla, meinas sannoo että enemminki sellasta pakkopulloo, mutta ei se pakkopulloo ollu hyväne aeka sentää. Hirmu kiinnostavia ja päteviä immeisiä luokka täönä eikä oo muuta ko opitttavoo nuimpätevältä porukalta. Eihän ne kaekki mittää ruuvin keksijjöitä olluna, mutta ko maltto hiljoo kuunnella ni kyllä se asiakki sieltä aekanaan tul.  

Siinä seittämän kilometrin kohala ohitettii pelto, jossa mitä ilimeisemmi olivat töetää lopettelemassa. Perrääl lähti ajamaa raktori peräkärryinee. Myö koeran kans väestettii kiltisti että piäs kappeela tielä työmiehet kottii. Kiihytettii vähä vaohtia ku ol tuas niin kevyttä meininkiä. Koeraki innostu juoksemmaa, muttei ohi yrittänä, tietää minu luonteelluavun, tykkeen olla ekana. Kohta alako kuulumaa toese raktorin iäni ja sieltähän se alako lähestymmää. Piti jonnii verra ettäesyyttä, ei yrittänäkkää ohi. Myö koeran kans kiihytettii entisestää, iha lonkalta veettynä semmosta pikkuse alle vitosen vautia. Minuva alako harmittammaa että mittee ne nyt tuossa perässä ajjaa, mänisvät ohi sen raktorisa kans. Välilä kysyin koeralta että jaksaako. Hyvihä tuo jakso. Mittee se raktormies vahtas!?  Minu maratoonin loppukiriä tietennii! Ku piästii mökkitien pikkusele suorale, joutu tosissaa kiihyttämmää ku meinas raktori tulla liial llähele. Ohi ei kyllä nyt mänis, sata metriä matkoo. Piteltii viimene satane rivakasti, oli aeka hyvä loppukiihytys. Hyvvee herkistelyä lihaksille tuollane.  Että jos ei oo kirittäjiä tiiossa reenilöihi, ni puhelin soetto nuapurin miehile. Pyytää niitä ajamaa raktorin kans perässä ni kyllä vauti irtoaa. Mikäs siinä on nuoren naisen perässä raktorilla ajella. Ja jos oekein tiukile reenit vettää ni suap varmaa kyyvin peräkärryssä kotio.

Matkoo tul kymmenen kilometriä. Sykkeistä ei mittää tietoo kuj jätin mittarin aotoon.