Hengissä selvisin esityksistä, vaikkakaan en ilman ruhjeita. Aamulla oli aikanen herätys, kun ensimmäinen esitys oli jo kymmeneltä. Käytiin vielä juttu läpi tuossa pihamaalla aamutuimaan ja mie siitä sitten kiireesti esitysvaatteita vaihtamaan. Kurkku tuntu aika kippeeltä, mutta kun olin muutaman tupakin poltellu ni kyllä se siitä alko ääni pikkuhiljaa kulkemaan. Alettiin sitten nostamaan jumalattoman painavia betonikottikärryjä autoon, kokkeiltiin vaikka miten päin ja eihän ne henkilöautoon mahtunu. Todellakaan. Vaikka miten päin yritettiin panna. Siinä vaiheessa kävin jo aika kuumana ja etin koko hommaan syyllistä, mitä helvettiä, eikö kukaan kokeillu että mahtuuko ne kärryt tuohon paska autoon. Minunhan se vissiin olis pitäny mitata ja mallata että mahtuuko vai ei. Viimosen keran kun nostettiin kärryjä yrityksenä saaha ne takapenkille, ei helvetti, sivuoven kautta. Ei henkilöauton takapenkille sivuoven kautta mahu minkäänlaiset kottikärryt, oli sitten ultra kevyet tai sitten tuollaset viiskytä killoo ja rapiat päälle painavat kärryt! Käämi oli palanu jo ja pystyin ajattelemaan selkeesti. Yritin miettiä kaikkia vaihtoehtoja kohtaukseen, jossa kottikärryjä tarvittiin. Empä ehtiny kauaa miettiä, kun piti hakee NallePuh laastaria polveen. Mullahan lipes ote niistä vitun painavista kärryistä, tein jonkinlaisen salkkovhypyn yrittäessäni pysyä pystyssä ja päästä kärryjen alta pois, mutta epäonnistuin. Siihen hietikkoon lensin polven kautta perseelleni. Juoksin sissään ja hain ompelutarvikkeet automatkalle, ehtisin ommella housuun tulleen reijän umpeen. Siinä vaiheessa en vielä hokannu, että nilkka oli muljahtanu siinä korkokengillä kaatuillessani. Ei pahasti, mutta nyt tunnen, että siinä kaatuessa nilkka yritti löytää itellensä uusia reittejä. Vihtu. Mutta ei niin pahasti menny, että haittais juoksuja. Jos se olis menny, en tiiä istusinko tässä nyt lauantai-iltana rauhallisesti kotona kirjottelemassa päivän raporttia. Ehkä, ehkä en.
Ensimmäinen esitys meni ihan hyvin, mitään kämmejä ei tapahtunu, kottikärrykohtaus oli parempi kun kottikärryjen kans, lapset istu kiltisti ja malttovat kahtoo meijän irvistelyjä. Kekkuloitiin ihan mallikkaasti, vaikka mulla ääni olikin vika biisin aikana aika loppu. Mikä helvetti siinä on, kun tekee muutaman alkeellisen akrobaattisen tempun, ni vanhemmat jo selkään taputtelee että kun ossootte tuollasiakkii temppuja tehä. Vittu, jos näytteleminen olis pelkkää temppujen tekemistä, ni mie olisin jo yläasteella saanu oskarin. Onhan se kiva että osaa trikkejä ja temppuja, mutta ne ei ikävä kyllä riitä mihinkään. Eikä riitä se, että on nätti ääni tai nätti naama. Jos mie haluan nähä nättejä naamoja, meen kahvilaan, niin ku miesvainaani sano, ja jos haluan kuulla kaunista laulua, meen konserttiin. Mutta kun meen teatteriin, haluan nähhä jotain ihan muuta. Ja sitä muuta en oo taas pitkään aikaan nähny. En oo kyllä käyny teatterissakaan. Eniten vituttaa tässäkin se, että ihmiset on ihan tyytyväisiä, kun näkevät teatterissa vähän tanssia ja laulua. Olin kattomassa piäkaupungissa ehkä elämäni surkeista kesäteatteria, jossa oli just vähän laulua ja tanssia eikä sitten muuta ollukaan. Ämmät sinä eessä ja takana ja sitten kaikki ohjaajan perseen nuolija kaverit ja kollegat naureskeli katsomossa ja väliajalla kehuvat kilpaa miten hyvä esitys on. Voi vittu sanon minä. Pahina tässä asiassa on se, että niittenki kesäteatterin näyttelijöitten pitäsi joskus ohjata teatteria ja käyttää sitä vaikkapa tykaluna nuorisotyössä. Ei hyvältä näytä, ei todellakaan. Jos ei alan oppilaitoksessa kyetä tekemään muita kun tuollasia haista paska juttuja ni mitä on tehtävissä. Ei mitään. Tää ohjaaja oli saanu oikeen neronleimauksen. Perushyvästä klassisesta draamasta se oli vääntäny musikaalin. Voi herranen aika. Musikaalin. Kun ei osata ohjata teatteria, aletaan tekemään musikaalia. Niinhän se Bjurströmki teki. Ei pysty. Ei pysty kirjottamaan, menee hyvä ilta pilalle. Suomessa sitä pystyy tekemään vaikka mitä paskaa ja valtion varoin. Sen antais anteeks, jos olis kyseessä oppilaan harjotusohjaus, mutta kun kyseessä oli opettaja, joka osaltaan vastaa koulutuksesta ja sen laadusta. Laadusta????
Meijän toinen esitys meni samanlailla ku ensimmäinenki. Ihan hyvin. Eikä kukkaan tullu sanomaan, että ihan kiva esitys. Hieno homma.Voin siis jatkaa tällä alalla. Eilen taisin kirjottaa, että alkasin vaan  juoksemaan, jos taiteen tekemisen joutuu lopettamaan siitä syystä että tekee "ihan kivoja" esityksiä.  Tänään vaihtu siinäki mielipide. Alkasinki tekemään lapsia. Tai yrittäisin, onnistumisestahan ei oo takuita.
Katottiin siipukan kans pari jaksoo Frendejä ja ne pornoili siellä. Mie olin ihan järkyttyny, ei Frendit pornoile! No kyllä ne vaan teki silleen ja sit aattelin että jos taidehörheltäminen multa loppuu, varteenotettava vaihtoehto olis lasten tekeminen. Jään nyt kuuntelemaan munasarjojen huutamista ja yritän toppuutella niitä pikkusen. Ja juon kaakaota.