Heräsin 6.50. Join kupin teetä, pakkasin vedet mukaan ja läksin juoksemaan. Mikä tunne! Ihan kun ennen vanhaan kun fillaroin joka päivä 50 minuutin työmatkan. Lähtö on vähän kankeeta, mutta 10 minuutin kuluttua alkaa paikat lämpenemään. Tästä tuli hieno kiihtyvävauhtinen 13 kilometrin lenkki ja aikaa meni tunti vartti. Keskisyke 142, eli todella matala verrattuna hellesykkeisiin. Miks se maratoni ei voi olla jo?! Tunnen olevani hyvässä kunnossa. Tästä kun vielä innostun ja joka päivä on taas tuo muukin kun juoksutreeni ohjelmassa, ehtii monta asiaa ryssimään. Täytys malttaa nyt.
Duunissa aluks työskenneltiin rekvisiitan kans. Tehtiin kangastreeniä ja siinä oli sellasta lapsellista riemua, jota en oo tuntenu treenissä vähään aikaan. Kangastreenin idea on "tanssia" kankaan kans niin, että se ei pysähdy ja muuttaa jatkuvasti muotoaan. Nyt käytetty kangas oli valtavan iso, koko ajan piti olla liikkeessä, muuten se pysähty ja muuttu "kuolleeks" eli tavalliseks kankaaks. Hiki tuli...
Töistä ei toinna mittään muuta puhua. Ei ennen kun on jotain hyvää sanottavaa.