Olipa sirpaleinen päivä. Juoksua ei muuta kun nimeksi. Piti oikeen kahteen kertaan käyä kylällä. Aamupäivästä oli tapaaminen tuottajan kans ja eihän se meijän yhtä keikkaa ala myymään. Liian pienet on meikäläisten bisnekset hänelle. Mutta anto hyviä neuvoja ja kontakteja, ihan ilmasiks. Syötiin palaverissa keksejä ja tuottaja kerto meille tämän seudun henkisestä ilmapiiristä. Olemme positiivisella mielellä, eiköhän meijän tässä parin vuuen sisällä oteta ihen omiksemme tällä seudulla. Noilla kekseillä ei ollu jutun juonen kannalta mitään muuta merkitystä, kun se, että mun elimistö menee näköjään epätasapainoon välillä hirmu pienistä määristä. Yks imellos ja tuli äklö olo. Tai sit se oli suora reaktio siihen, että ite on esitykset edelleen myytävä, eikä muuten satojen meilien lähettely ja soittamiset perään ole ihan hirveetä henkistä runkkausta.

Olin ihan poikki kotiin tultaessa. Missä innostus? Missä innokas odotus, kohta alkaa harjotukset, mitä kivaa keksitäänkään? Vitut. Piti ihan tosissaan yittää saaha ittensä edes näyttämään pirteeltä. Heitin räväkän pikku lenkin ja suoraan treenisaliin. Ehkä meni vähän paremmin nyt. Ehkä. Olen oikeilla jäljillä. Voi olla myös mahollista, että en ja ohjaaja valehtelee, että pysyn hyvällä tuulella. Hyvällä tuulella?!  Vittu me missään sirkuksessa olla. Huono kielikuva, koska ei varmaan sirkusduuni oo kovin helppoo ja kevyttä.

Illalla myöhään mentiin taas hoitamaan bisneksiä. Jos pankki antaa lainaa, marraskuussa meitsit muuttaa vanhaan kyläkouluun järven rannalle, häröilee talven siellä ja pitää kesäsin bed änd brekfästiä. Voiko unelmia ostaa? Siltä tuntuu. No, kaikki voi mennä vielä keturalleen.