Juoksusta on tänään lepopäivä ja on aikaa aatella ihan jottain muuta. Aamutupakalla rappusilla kahtelin siipukkani voimajoogailua. Miten voikaan ihmiskeho olla kaunis! Minä kahtelen ihmisiä mielelläni. Olen kiinnostunu kaikenlaisista kehoista ja ihmisistä. Joilleki entisille sussuille se on ollu vaikee paikka. Kun olen osoittanu kiinnostustani muihin ihmisiin. No, nyt ne sussut on arvokasta historiaa. Ja viimeeks viime viikolla olin kiitollinen entisille miehilleni ja kaikille paskoille ihmissuhteilleni. Niitten ansiosta musta on tullu varsinainen ihmissuhteitten ammattilainen.

Voisin oikeestaan sivutöikseni alkaa analysoimaan toisten ihmissuhteita. Miehän vahtaan muutenki ihmisiä aina, kun täältä puskista ja peltojen keskeltä lähen toimittamaan asioita. Tarkkailisin tässä sivutoimisessa työssäni hetken pariskuntia ja muutaman minuutin hiljaisen tarkkailun jälkeen pystyisin määrittelemään kussakin suhtessa olevat ongelmat, joihin pariskunnat voisivat kiinnittää huomiota ja työskennellä ongelmakohtien kanssa, jos haluaisivat parantaa parisuhdettaan. Helppoa ja kätevää, eikä aikaa ongelmakohtien löytymiseen kuluisi kun hetki. Ongelmien löytymiseen ei oikeesti tarvita monien tuntien pariterapiaa, vaan muutaman minuutin valppaalla tarkkailulla pystyy havaitsemaan parisuhteen dynamiikan. Aika nopeesti pystyy sanomaan, kumpi osapuoli suhteesta hallitsee ja kumpi joutuu myötäilemään, millon toista otaa hermoon ja kumpi pyytelee koko ajan olemassaoloaan anteeksi. Aliarviointi, mitätöinti ja halveksunta vuorovaikutustilanteessa on helposti havaittavissa pienistä tahattomista ja kontrolloimattomista eleistä ja mikroilmeistä.

Kiinnittäisin parisuhdeanalyysisessiossa ensin huomiota pariskunnan tapaan puhua toisilleen. Silmät yleensä haittaa kuulemista, joten kuuntelisin heitä silmät kiinni. Tässä kohtaahan muistuttaisin perinteistä froidilaista silmät puoliummessa olevaa analyytikkoa, joka kuuntelee keskittyneen (tai kyllästyneen) näköisenä asiakkaan lätinöitä. Äänensävyt paljastaa ihmisestä enemmän kun osais arvata. Sit aukasisin silmät ja sulkisin korvat ja kahtosin kehon kieltä. Sillä me viestitetään 70 prosenttisesti. Kehon kielen tarkkailua häirihtee puhutun sanan kuuntelu, siks sulkisin korvat. Mutta miten selittää asiakkaille uskottavasti korvien sulkemiseleen? Irtoiskohan tällä uuella sivutoimisella tienestillä paremmin leipä kun nykyisellä ammatilla? Parisuhteen pika-analyysiä edullisesti. Voisin tehdä sitä myös ilmaseks, olishan lapsilla paljon kivempaa ja parempi elämä, kun vanhemmilla olis asiat kunnossa.  

Minä oon pienestä pitäen opetellu tarkkailemaan sitä mikä ei näy tai kuulu. Meijän porukat oli sisäsiistejä, kunnon työssä olevia korrekteja ihmisiä. Pienenä en tietenkään ymmärtäny pittää mölyjäni mahassa ja aiheutin meijän porukoille lukemettomia hankalia tilanteita mm. kysymällä perhetuttavilta että miksi työ riitelette, vaikka hyö kävivät mielestään ihan sisäsiistiä keskustelua. Harva sitä kuitenki kylään tulee tieten tahtoen riitelemmään. Kun kasvoin isommaks, annoin tulla ulos aika kritiikittömästi kaikki havainnot mitä tein. Sain viidennen luokan jouluna käytöksen alennuksen ja häpäisin vanhempani, taas kerran. Siitä riemastuneena hiihdin entistä kovempaa. Jouduin pitkään kotiarestiin ja ainoa paikka kotipihan lisäksi, johon sain mennä, oli tietenkin koulu. Eipä noita virikkeitä siihen aikaan kovin paljon muutenkaan ollu. Puisten suksien lisäks suurin osa leluistakin oli puusta tehty. Palikat ja käpylehmät. Joilla leikin vielä aika vanhana. Nykyään, jos viidesluokkalainen leikkii leluilla, sitä pidetään vähintäänkin jälkeenjääneenä. Tai jos aikuiset ei pidä, niin ainakin luokkakaverit. Ja kun tuo fyysinen kuritus ja oman reviirin puolustaminen hoidetaan tänä päivänä puhumalla, niin eipä siinä tytöllä, jonka nukkumahuoneen ikkunat on mehtään päin, ole paljoa kenellekään vastaansanomista.

Kotiarestin aikana viihdytin itseäni hiihtämällä kotitalon ympäri. Mie muistan kun pistin nenän kiinni ikkunaan ja varjostin silmiä käelläni, näin keittiön kellon viisarit. Kun sekuntiviisari oli tasan kohalla, aloin hiihtämään talon ympäri. Kilpailin yksin kelloa vastaan. Mistähän tuo tuollanen kilpailuvietti ja ihtensä ylittämisen halu oikeen syntyy? 

Sain ainakin isältäni suurisuisuudestani paljon anteeks tuodessani jostain hiihtokilpailuista mitalin kotiin. Että osas se tyttö tehhä muutaki ku aukoo päätänsä.